| 
| | | | | | | | | | | | | | | | | | |  | | Maanantai, 6 Helmikuuta 2012 - Viikko 06 | |
| |
|
Edustusjoukkue - Otteluraportit |
Tuplakierros toi EnPylle täydet pisteet! Otteluraportti
Enpy pelasi viikonloppuna tuplakierroksen - perjantai-iltana Enonkoskelle saapui vieraaksi Mutalan Riento ja sunnuntaina EnPy matkasi Pieksämäelle Tsempin vieraaksi; molemmista peleistä täydet sarjapisteet EnPy:lle.
Perjantai-illan pelistä muodostuikin sitten oikein trilleri ainakin kotiyleisön mielestä. EnPy voitti ensimmäisen erän 25-21, mutta hävisisi sitten kaksi seuraavaa melko selvästi pelin näyttäessä hetkittäin aika sekavalta...neljäs erä onneksi saatiin tiukan väännön jälkeen jatkopalloilla kotiin 28-26 ja viidennessä vieraiden nuori joukkue taisi hieman antautua jo erän alkumetreiltä lähtien EnPy:n onneksi, jolle erä 15-10 ja koko ottelu 3-2. Mutalan valmentaja Rissanen totesi pelin jälkeen, että poijaat pelasivat kauden parasta peliään - sama ei voi sanoa EnPystä - välillä piti siirtyä katsomaan Salkkareita eteisen puolelle, kun tuntui että happi loppuu!! Jos jotain positiivista lopputuloksen lisäksi pitäisi mainita niin East volleyn juniori Lauri Valjus esiintyi ensimmäistä kertaa aikuisten (?) peliareenalla ja osoitti muutamassa keskihyökkäyksessään pelimiehen merkkejä! Onhan tämä II-sarja ihan hyvä peliuran alkutaipaleella näille junioripelaajille.
Sunnuntaina Enpy matkasi siis Pieksämäelle ja otti 3-1 voiton Tsempistä. Tästä pelistä ei muorilla muuta sanottavaa, kun en ollut näkemässä... 30.10.2011 x Tiina x
EnPy haki pisteet Maaningalta! Otteluraportti Mahti - EnPy (15.10.2011)
EnPy:n II-sarjajoukkue otti selvän voiton lohkon kärkipäässä keikkuvalta Maaningan Mahdilta erin 3-1. Kaksi ensimmäistä erää EnPylle selvästi, mutta sitten iski kolmannen erän syndrooma ja Mahti pääsi ottamaan erän. Neljäs erä jälleen selvästi EnPylle. 16.10.2011 x Tiina x
EnPy antoi kyytiä LiVolle! Otteluraportti EnPy - LiVo 2 (07.10.2011)
Enonkosken Pyrinnön II-sarjakausi käynnistyi 7.10. Enonkosken jo lähes legendaarisella lentopalloareenalla (kotoisammin liikuntatalolla) Liperi Volleyta vastaan.
Ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä kun EnPy kuritti LiVoa suoraan kolmen erän verran (25-14, 25-14, 25-22). Enonkoskelle oli saapunut kannustamaan yleisöä ihan mukavasti - EnPyssähän pelaa alueen lupaavia junioreita ja vähän kokeneempaa kaartia, joten kannustajia löytyy seutukunnalta ja kylän omalle väelle lentopalloilta on mukavaa vaihtelua muuten tasaiseen ja rauhalliseen kylän menoon verrattuna.
Valmentaja Arkon mukaan rutiinilla ja pallovarmuudella otettiin selvä voitto kotiin. Kolmannessa erässä oli jo pelin tuntua, mutta onneksi sekin käännettiin kotiin. Molemmat passarit Antti "Väiski" Väisänen ja Joni Mollerus saivat peliaikaa. Valmentaja antoi pelin jälkeen kehuja Sairasen Ilkan peliesitykselle - vastaanotto toimi ja hyökkäyksissä oli terävyyttä nuorella miehellä.
Seuraava peli on vieraissa 15.10. Maaningalla - saa nähdä, joko pelin taso kovenee? 14.10.2011 x Tiina x
Tiikerit möykytti EnPyä vol 2 Otteluraportti Tiikerit - EnPy (06.03.2011)
Japajapa!
Ei ollut EnPyllä sunnuntainkaan puolivälierässä todellisia mahdollisuuksia kivikovaa kotijoukkuetta vastaan. Tiikerit vei ensimmäisen erän nimiinsä ja sen jälkeen paukutteli vapautuneesti pinnat kotiin erin 3-0. Varsin erikoinen kotisali on Tiikeri-luola, sillä kaarihalli oli alussa jopa hämärämpi kuin legendaarinen Reijolan liikuntahalli. Plussana tietenkin se, että jos pallon haluaa leipasta laipioon, riittää, kun saa sen pomppimaan takaseinään asti.
Ensimmäisessä erässä EnPyn etsikkoaika oli viidentoista pinnan seuduilla, jossa EnPy jopa johti ottelua hienon joukkuepelin myötä. EnPyn hyvä vauhti hyytyi kuitenkin 18 pisteeseen ja Tiikerit meni menojaan.
Toisen ja kolmannen erän Tiikerit pelasi varakuusikolla ja antoi nuorille lupauksilleen peliaikaa. Tätäkään tilaisuutta EnPy ei pystynyt käyttämään hyväkseen, vaan kärsi eristä selvät tappiot 2x25-17.
Yhteenveto
Puolivälieräsarjassa EnPyn mahdollisuudet olivat ensimmäisen pelin kolmannessa erässä ja toisen pelin ensimmäisessä. Muissa erissä voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Tiikerien torjunta- ja hyökkäysvoima oli EnPylle yksinkertaisesti liikaa.
Ottelutapahtuma oli hieno ja vaikutti ihan jopa oikeasti siltä, että Tiikerit hamuaa liigaan. Kuuluttaja oli innoissaan ja veeeenyyyyyyyttiiiii jooooookaaaaaaaiiiiiiiiseeeeeeeen peeeeeeeelaaaaaaaaaajaaaaaaaan nimeä samaan tyyliin kuin varmaan rapakon takana tehdään. Yleisöä oli paikalla n.450, musiikki pauhasi kovalla ja yleisö kannusti. Hienoa! Tiikereille tsemppiä jatkoon.
Parhaina joukkueista palkittiin Rado ja Nessi, kakkosina Robin ja Antza. Erikoispystin pokkasi ex-EnPy Juuuuuuuuuusooooooooooooooo, jolle suuret plussat EnPyn shortsien käytöstä! Liekö ollut vahinko…;) Konna.
VAMOS – nyt huilataan! 07.03.2011 x Antza x
Tiikerit möykytti EnPyä Otteluraportti EnPy - Tiikerit (04.03.2011)
Japajapa
EnPy otti pataan suoraan erin 0-3 ykkössarjan ehdottomasti kovimmalta joukkueelta, Kokkolan Tiikereiltä, eilisessä puolivälieräottelussa Enonkoskella.
Jo alkulämmittelyssä oli havaittavissa, että EnPy saisi tehdä täyden päivätyön eikä vain pätkähommia voittaakseen kovaa palloa lattiaan takoneet Tiikerit.
EnPyn kuusikkoon juoksutettiin tällä kertaa passariksi Ville, yypeiksi Jupi ja Nessi, keskareiksi Joonas ja Skede, hakkuriksi Antza (ainoa ulko-savolainen) ja liberoksi Randy. Tiikereiltä kentälle loikkasivat keskipituudeltaan n. 5cm pitemmät A.Kaattari, kt-serbi Krljic (tai jotain vastaavaa), Rinnevuori, jenkki-passari, serbi-yypee ja Keskisipilän Miksa. Liberona Heikkilän Janne.
Erän alusta alkaen EnPy oli tappiolla ja pahimmillaan tilanne oli varmaan 11-20 Tiikereille. Muutaman pinnan sai EnPy koristeltua rumalta näyttäviä lukemia ja erä päättyi lukemiin 17-25.
Toinen erä oli ensimmäisen toisinto. Antza kävi hetkosen istumassa loimet niskassa, mutta sai luvan palata laatikkoon Temukan esiinnyttyä hieman vaisusti. Erässä nähtiin hienoja taistelupalloja ja suorituksia, mutta ne kuuluisat "muutamat virheet" ratkaisivat erän kokkolalaisille 17-25. Tähän voisikin heittää vanhan vitsin: "Kokko, kokoo kokoon koko kokko!".
Etukäteen tiedustelutiedot olivat kertoneet, että Tiikerit rynnivät päälle kuin vauhkoontunut biisonilauma ottelun pari ensimmäistä erää ja sitten ottelu tasoittuu. Niin kävi nytkin, sillä EnPy jopa johti pitkään ottelua ja joutuipa vastustajan koutsi ottamaan pari pakollista aikalisääkin savolaisten puristaessa Tiikereitä kaulasta. Tilanteessa 15-13 tai jotain sinne päin EnPy teki taas ne pari pakollista virhettä ja erä oli käytännöllisesti katsoen hävitty. Pinnat Kokkolaan 20-25 ja näin ollen koko matsi erin 0-3.
Yhteenveto
Todella kova Tiikerit näytti, miksi se on potentiaalinen liigakarsija tänä vuonna. EnPyllä ei ole varaa antaa yhtään helppoa pistettä tällaista joukkuetta vastaan, sillä pallo tulee takaisin niin, että soi. Etsikkoaika EnPyllä oli kolmannessa erässä, mutta kun ei niin ei. Ennakkoon kovaksi tiedetty Tiikerien torjunta ja hyökkäys olivat juurikin niin kovia kuin odotettiin. Jälkipelikommentti omien kannattajien joukosta Enonhovissa: "Totta jos puhutaan, ei teillä (=EnPyllä) ollut tänään mitään mahdollisuuksia!". Osa lausahduksesta on ainakin totta, sillä olivathan Tiikerit ns. "ihan oman kerroksen miehiä". Kuitenkaan EnPy ei pelannut kovinkaan heikkoa peliä, vaan ei rehellisesti sanottuna voinut paremmilleen mitään. Oikein iso kiitos kuitenkin jälleen kerran hienosti kannustaneelle yleisölle! KIITOS!
Joukkueiden parhaina Stora Enso Metsä palkitsi Tiikereiltä passarin, Eric Woolridgen ja EnPyltä Antzan.
Ei auta, sunnuntaina otetaan Kokkolasta muutama eka erä pois ja pistetään peli jännäksi! :)
VAMOS - vielä mennään! 05.03.2011 x Antza x
Pelottaako Tiikereitä EnPyn kotiluolassa? EDIT 3.3.2010 SAMMA PÅ GOOGLE SVENSKA Ennakkoraportti EnPy - Tiikerit (04.03.2011)
Japajapa!
EnPy pelasi kuin pelasikin itsensä kolmantena vuotena peräkkäin puolivälieriin. Palkintona lohkon neljännestä tilasta EnPy kohtaa ykköslohkon voittajan, eli kiveäkin kovemman Kokkolan Tiikerit. Välieräpaikka ratkaistaan kahden ottelun perusteella ja vieläpä siten, että painoarvo on voitetuilla erillä. Eli jos EnPy pystyisi kölläyttämään Tiikerit kotisalissa vaikka 3-1, riittäisi Kokkolassa vaikka 3-2 –tappio jatkopaikan saamiseksi. Mutta ei mennä asioiden edelle.
Tiikerien pelaajalista on vakuuttava. Jenkkipassari ja kaksi serbiä vahvistettuna kotimaisilla huippu-ukoilla tarkoittaa sitä, että EnPy tulee saamaan todella kovan joukkueen vieraisille. Ai niin, ja pelaahan Tikruille myyty ex-enpyläinen Juuso Paananen myös joukkueessa kakkospassarin tontilla. Joukkue on EnPylle tuttu, sillä edelliselläkin kaudella Tiikerit ja EnPy kohtasivat puolivälierissä.
EnPy on jo saavuttanut tavoitteensa tällä kaudella – pudotuspeleihin mentiin, että heilahti. Kokkolan Tiikereillä puolestaan tavoitteena ei ole sen vähempää, kuin liiganousu kauden päätteeksi. EnPy lähtee pelaamaan Tiikereitä vastaan vahvalla ja ennakkoluulottomalla syöttö- ja puolustuspelillä. Jokainen EnPyn tekemä piste on jo voitto, sillä näissä peleissä ei EnPyllä ole mitään hävittävää.
Varmaa on myös se, että Enonkosken liikuntatalon katon kannatinpalkit tulevat jymisemään Tiikereiden pommittaessa teatterilyöntejä lattiaan. Mitä tapahtuu sitten pelissä, kun ääriään myöten täynnä oleva liikkatalo kannustaa EnPyä entistä kovempiin pelisuorituksiin…?
Ota sinäkin osaa kevään kovimpiin lentopallokarkeloihin ja saavu paikalle ajoissa. Peli alkaa tulevana perjantaina 4.3.2011 kello 18:30. Nyt mukaan haitarit, sähkökitarat, munniharput ynnä muut soittopelit ja kannustamaan EnPy voittoon!!!
MURRR!
VAMOS – nyt pelataan!
EDIT 3.3.2010 Pakko oli laittaa tämä, sillä onhan Kokkola Suomen pohjoisin kaksikielinen kaupunki. Allekirjoittanut ei vastaa käännöksen oikeellisuudesta :)
Rädd tiger EnPyn hem i en grotta?
En preliminär rapport EnPy - Tigers (2011/04/03)
Japajapa!
EnPy pelasikin spelade som sig själv i tredje året i rad i kvartsfinalen. Priset fjärdedelar av det statliga blocket EnPy punkt nummer ett block vinnare, det vill säga den styvare kiveäkin Karleby Tigers. Placera semi-löst två-match basis, och även på ett sådant sätt att vikten av objekt har vunnits. Så om EnPy kölläyttämään tigrarna skulle kunna i ännu 3-1 skulle räcka, men i Karleby 3-2 förlust för att få följa upp. Men gå inte före saker.
Tigers spelare lista är imponerande. Yankee Passarella och två serber som i den inhemska högsta ukoilla innebär att EnPy kommer bli riktigt tufft lag vieraisille. Åh, och pelaahan Tikruille säljs till ex-enpyläinen Joe Paananen laget kakkospassarin tomten. EnPylle team är bekant, som under föregående period och tigrarna var inför EnPy kvartsfinal.
EnPy redan har uppnått sitt mål den här säsongen - vi gick till slutspel, svängde det. Karleby tigrar i sin tur syftar inte till inget mindre än ökningen i ligan säsongen. EnPy från Tiger att spela mot en stark-minded, och utfodring och defensiva spelet. Varje EnPyn synpunkt har vunnit, eftersom dessa spel inte EnPyllä har inget att förlora.
Vad som är säkert är att idrott Enonkoski taket stöd balkar är jymisemään Tigers bomba en teater utrymmen på golvet. Vad händer i spelet, när den är fylld till brädden av liikkatalo uppmuntrar EnPyä tuffare spelprestanda ...?
Få en del av vårens tuffaste lentopallokarkeloihin och komma fram i tid. Spelet börjar på fredag 2011/04/03 kl 18:30. Nu, dragspel, elgitarr, Judisk harpa och andra spelar spel och uppmuntra EnPy seger!
MURRR!
VAMOS - Spela nu! 02.03.2011 x Antza x
| 

|
| | | | | | | | | | | | | | | | | | | |
|
------------------------ Ylempi jatkosarja ------------------------ EnPy - JoSePa ------------------------ 12.02.2012 * - XX:XX ------------------------ Enonkosken liikuntatalo ------------------------ * = Alustava
   
|
|